Impivaarasta yrityselämään

Raahen seutu  10.10.2006

Nyt Aleksis Kiven päivänä on syytä painottaa niitä olosuhteita, joissa meillä suomalaisilla on mahdollisuus toimia. Maamme on kohtuullisen turvallinen. Impivaaran kivikkoisilta kankailta ja harvojen opinteiltä on tultu päivään, jolloin kaikilla on mahdollisuus saada oppia, käydä koulua ja sanoa sanansa elämänmenosta. Viikonlopun viestit naapurimaastamme ovat synkkää kuultavaa. Vapaus ei olekaan sillä tasolla kuin olemme kuvitelleet.

Tulee mieleen Kiven ajat, jolloin elämää kuvattiin yksipuolisesti ja vain muutamien sanavaraston turvin. Oltiin kaukana tämän päivän sananvapaudesta ja siitä, mitä nyt kutsutaan demokratiaksi. On pakko pysähtyä miettimään, kuinka oivallisesti oman maamme asiat onkaan osattu historian saatossa hoitaa. Olkoonkin, että meillä on pieni kansa, ja edellytykset asiainhoidolle hyvät. Voisi olla toisinkin.

Erityisesti naapurimaamme esimerkit suorastaan sytyttävät meitä, pohjoisen kansaa, etenemään vielä pidemmälle. Ja haasteita meillä riittää. Lähivuosien ennusteet näyttävät, että Pohjois-Pohjanmaan ja samalla koko seutukuntamme yrityselämän kehittäminen vaatii meiltä paljon. Suotuisa kasvu nuorten määrässä antaa merkkejä koulutuspaikkojen lisäämistarpeesta. Maakuntamme yrittäjien ja naisyrittäjien osuus työllisistä on alle maan keskiarvon. Nopean kasvun yrityksiä sen sijaan maakunnassamme oli pari vuotta sitten toiseksi eniten koko maahan verrattuna.

Tällä hallituskaudella maakuntamme yritykset ovat olleet erittäin kasvuhakuisia. Yritystoiminta on siis vilkastumaan päin. Tuleva palvelurakennehanke synnyttää takuuvarmasti uusia palvelualan yrityksiä lisää. Ennusteet kertovat myös sen, että liike-elämää palvelevat toiminnot: ohjelmisto-, tutkimus- ja tuotekehityspalvelut kasvattavat yritysten toiminta-aluetta. Kansainvälisyys- ja kaivostoimintaa palvelevien yritysten määrä on huimassa kasvussa.

Tämän kaiken kasvuhakuisuuden keskellä on syytä pysähtyä pohtimaan toimia, joilla kiinnitämme ne toistatuhatta pohjois-suomalaista alle 25-vuotiasta nuorta työtöntä yhteiskuntaamme. Määrä ei ole monen mielestä suuri. Mietipä kuitenkin, mikä vaikutus on sillä, että juuri nämä nuoret ovat parhaassa perheenperustamisiässä.

 Jos työtä ei ole tai työsuhteet ovat lyhyitä, pitää perheonnea olla moninkertaisesti, että se peittoaa taloudelliset huolet. Ne saattavat jonkun perheen kohdalla muodostua ylisuuriksi. Tämän vuoksi on tärkeää, että kohdennamme täsmätoimia niille nuorille, jotka eivät vielä ole löytäneet polkuaan.

Aina kuitenkin pitää päällimmäisenä olla oma tahto ja halu hakeutua työtä kohden. Kotoa ei ketään tulla etsimään. Mainitsemallani nuorten ryhmällä on useimmilla pohjakoulutuksena vain peruskoulutus. Impivaaran ajoista koulutustarjontakin on laajentunut. Kannattaisikohan sitäkin miettiä yhtenä vaihtoehtona, sillä elämänkoulun rinnalla koulutus harvoin menee hukkaan.