Eheytetty koulupäivä vai eheytetty elämä?

Suomenmaa 13.11.2006

Alkavan viikon asialistalle kuuluu koulutuspolitiikan ruotiminen. Korkea aika sille onkin. Koulutustakaan ei tulisi tarkastella pelkästään yhden ministeriön tai budjetin pääluokan kuvakulmasta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Koulutuspoliittisen selonteon räikeimmin silmiinpistävä piirre on erityisopetuksen tarpeen liian kova kasvu. Kun kasvuluku on lähes kaksi kertaa niin suuri kuin maamme talouskasvun ennuste, on syytä miettiä, missä mennään. Budjettikirjojemme alkulehdillä kuvataan maamme talouskasvun tuomia lisäeuroja, mutta saman kirjan loppupäässä todetaan lasten ja nuorten pahoinvoinnin seurausten maksuun tuplasti kuluvien veroeurojemme määrä. Keskiössä ovat lapset ja nuoret, jotka ovat vasta elämänsä eteisessä. Jälkien korjaaminen näissä asioissa on auttamattomasti liian myöhäinen korjausliike. Yhteiskunnan rapautuminen väärille urille joutuneiden lasten ja nuorten myötä on ilmiö, jota kukaan äiti, isä tai isovanhempi ei voi oman lapsensa tai lapsenlapsensa kohdalla hyväksyä.

Ministeriössämme mietitään kuumeisesti, miten saada valmistettua eheytetyn koulupäivän malli. Apuun huudetaan jälleen uutta yhteiskunnan järjestelmää, jonka sisään survotaan elävät lapset. Tasapainoista ympäristöä kehittyäkseen tarvitsevat, murrosiän kynnyksellä olevat lapset eivät ehkä ole itse halukkaita tämäntyyppiseen saostusaltaaseen sijoitettaviksi.

Koulupäivän sisältöjä muuttamalla, pienempiä ryhmiä kokoamalla ja perheiden arkeen kosketuspintaa ja apua varhain kohdentamalla saamme tuloksia, joita tavoittelemme. Koulupäivän jatkeeksi sijoitettavat harrastuskerhot, omaehtoisen hakeutumisen perusteella päätetyt suuntautumisvaihtoehdot ovat suositeltavia. Jokainen päättäköön itse, mihin haluaa osallistua. Koulujen kerhotoimintakaan ei ole poissuljettu. En ymmärrä, miksi jo varhaisesta iästä lähtien meitä vaaditaan olemaan yhtä massaa, saman kaavan mukaan kasvatettuja. Nykyinen mallimme harrastetoimintoineen jalostettuna ja lisärahaa suuntaamalla on toimiva ratkaisu. Erityistä tukea on kohdennettava varhaisessa vaiheessa niille lapsille ja nuorille, jotka eivät näytä istuvan asettamiimme kaavoihin. He tarvitsevat lisätukea aikuisilta. He tarvitsevat aikaa ja tekemistä, jonka kokevat omakseen.

Tottakai yhteiskuntaamme nyt ohjaava ideologinen malli opetusministerinsä johdolla ruokkii tasapäistämispedagogiikkaa. Huomaamatta jää kuitenkin se, miten pärjäävät tästä keskivertomassasta erottuvat ääripäät, juuri ne lapset ja nuoret, jotka eivät mahdu tai suostu mahtumaan keskiverto - määritelmän sisään. Heitä ei auta eheytetty koulupäivä.

Juuri tämä kahdeksan prosentin joukko on se sama joukko, joka myöhemmin toisen asteen koulutuksen keskeytettyään ajautuu urille, joista me kaikki aikuiset emme osaa uneksiakaan. Näitä uria ei kutsuta haaveiksi - kaukana niistä. Kerta toisensa jälkeen Pisa-tutkimus antaa tämän saman tuloksen, mutta viesti ei mene perille. Sitäpaitsi kouluiässä vaikuttaminen on useimmiten auttamattoman myöhäinen ajankohta vaikuttaa suunnan muuttamiseen. Eheytetty elämä koostuu enimmäkseen muusta kuin koulupäivästä.