Rajojen tulevaisuus

Pyhäjokiseutu  8.6.2007

Näinä vuosina tehdään mullistuksia Suomen kunnallishallinnon ja -palvelujen historiassa. Vuoden 2012 loppuun mennessä uudistuksen tulee olla toteutettu. Uudistuksella tavoitellaan niin kunta- kuin palvelurakenteenkin vahvistumista sekä edistetään uusia palveluiden tuotantotapoja ja organisointia. Samalla tarkastellaan kuntien ja valtion tehtävänjakoa ja niihin tarvittavaa rahoitusta.

Kuntaliitokset eivät ole hankkeessa päätarkoitus. Taloudellisesti heikossa asemassa olevien kuntien mahdollisuuksia selvitä tulevaisuudessa pyritään parantamaan kannustamalla kuntaliitoksiin. Hyvien hallinto- ja toimintatapojen toivotaan leviävän kuntiin, joissa päätöksenteko yskii. Suoraan täytyy tunnustaa se, että hyvin toimeentulevien kuntien pakonomaista yhdistämistä ajatuksena vierastan.

Liittymisen porkkanat on mitoitettu niin, että 20 000 asukkaan asukaspohjan saavuttamisesta palkitaan. Tämä raja on kuitenkin hyvin epätieteellinen, sattumanvaraisesti määritelty. Eli jos yhdistymisestä ei ole näköpiirissä muuta hyötyä kuin porkkanarahat, yhdistymiselle ei ole riittävästi perusteita.

Kunnan voivat kuntaliitosten sijasta toteuttaa palveluiden tuottamisen yhteistyössä naapurikunnan tai -kuntien kanssa isäntäkuntamallilla tai kuntayhtymämallilla. Näissäkin tilanteissa vierastan tarkkaa asukasmäärärajaa. Toimivan alueellisen palvelukokonaisuuden muodostaminen täytyy voida tehdä myös asetettuja rajoja alemmilla asukasmäärillä.

Suomessa on runsaasti harvaan asuttua aluetta. Näillä alueilla tarkasti annetut asukasmäärät tulevat olemaan todellinen ongelma. Maantieteelliset etäisyydet ovat jo historian saatossa muovanneet alueille erilaisia toimintakulttuureita ja menettelytapoja, joiden yhteismitallistamisessa laajoilla alueilla tulee ongelmia. Uudistuksen onnistumista tulee siis tarkastella eri alueilla eri kriteerein.

Paljon siis on Suomessa kuntia, joiden keskukset sijaitsevat lähekkäin ja joissa aivan turhaan hoidetaan mm. hallintobyrokratiaa eriytetyin voimin. Uudistamiseen on siis tarvetta. Kuitenkaan ei pitäisi tässäkään asiassa kangistua sellaisiin kaavoihin, jotka vievät alueen toimivuudelta pohjan.

Samalla tulee varoa palveluiden hinnoittelun karkaamista käsistä, kuten erikoissairaanhoidossa on käynyt. Mitä kauempana palvelun tarvitsija on palvelun tuottajasta, sitä vaikeammin säädeltävissä on tuotetun palvelun hintataso.

Kuntien rajat ovat muotoutuneet historian kuluessa. Jos jollakin seudulla kuntaraja on ennen kulkenut eri kohdassa kuin se nyt kulkee, havaitsee eron yleensä vieläkin. Eroja on asennoitumisissa ja suuntautumisissa. Muutoksia on nykyisten ihmisten käyttäytymismalleissakin, vaikkei heitä viime kuntajakomuutoksen aikaan ollut vielä olemassakaan.

Nykyistäkin kunta- ja palvelurakenneuudistusta pohtiessa kannattaa pitää historian opetukset ja kokemukset mielessä. Joillakin alueilla on samat toimintatavat ja kansanluonne. Yhteistyö sujuu näillä alueilla kivuttomimmin, usein jopa ilman suurempia tavoitteita.

Tärkein juju piilee kaikesta huolimatta siinä, että veronmaksajat vaativat palvelunsa. Se on heidän oikeutensakin. Me emme saa päättäjinä aiheuttaa tietoisesti tilannetta, jossa lähdetään sutta pakoon, mutta karhu tulee vastaan. Sosiaalinen omatunto merkitsee sitä, että pieniäänisetkin ihmiset tulevat hoidetuiksi ja palvelluiksi - ja vieläpä veronmaksajien omilla rahoilla kustannettuna.