Uusimmat kuvat

Uusimmat kirjoitukset

Yhteystiedot

Inkeri Kerola
00102 EDUSKUNTA

Meritie 22
92210 ARKKUKARI

(09) 432 3145
050-511 3145

inkeri.kerola @ eduskunta.fi



Avustaja:

Anna-Helena Junttila

anna-helena.junttila
@eduskunta.fi

(09) 432 4145

Kato tuota tyyppiä!

 

Mamis! Ajasta riippumatta keksimme tavan nimitellä. Nykyisin nimittelyn kohteeksi joudut, ellet ole kiinnostunut irkkaamisesta, fasettamisesta, mesettämisesestä tai pukeutumisesta trendien mukaan. Ihminen sinällään ei riitä, pitää olla jotain enemmän. Poikien pitää olla pehmoja ja tyttöjen koviksia. Henkiset pudotuspelit on otettu aseeksi jo nuorten maailmassa. Viime aikoina nuorten poikien yksinäisyys on noussut keskiöön. Vakavaksi viestin tekee se, että puhutaan jo 10–11-vuotiaista pojista.  

 

Pysähdyn tosissani miettimään, onko poikien elämä yleisesti tällä tolalla? Elämmekö aikakautta, joka jättää pojat vahvojen tyttöjen varjoon? Onko yhteiskuntamme rakentumassa niin, että naisasialiikkeet kaikkine lieveilmiöineen ovat kääntäneet ihmiskuvan hiukan väärään suuntaan. Kuka on luonut tytöille ”yläpuolella olemisen vaateen”? Ei kai tasa-arvoa voi olla se, että naisella tai tytöllä pitää olla jotakin enemmän? Nykytytöllä pitää olla harrastuksia, vilkas sosiaalinen elämä. Hänen on oltava hyvä koulussa – täydellinen.

Mutta entäpä pojat? Onko pojille asetettu vaatimuksia ja siten suorituspaineita? Kyllä, heidän on oltava hyväksyttyjä. Elämä on yhtä pudotuskisaa ja hyväksytyksi tulemisen kilpailua. Järkevän ja monesti luontaisemman toiminnan sijaan he joutuvat bittimaailman syövereihin, missä ei tarjoudu aitoa ja aikuistumiseen kasvattavaa seuraa.

Monien poikien harrastamista rajoittaa fyysisten tilojen puute tai taloudelliset seikat. Rakentamiskulttuurimme ei suosi tuottamattomien tilojen ylläpitoa eikä ”rämätilojen rakentamista”. Niin kaupungeissa kuin maalla tarvitaan yhteisiä harrastetiloja nimenomaan pojille. Paikkoja, jonne on helppo mennä ilman suorituspaineita. Sisäsiisti näpertely kun ei valitettavasti tyydytä kaikkien poikaviikareiden viettiä.

 

Tämän päivän nuoria eivät tavoita enää nuoretkotkat, neljähoot tai partiot, joissa opittaisiin elämän taitoja. Kavereiden imu vetää ne nuoret, jotka ovat muutoinkin sosiaalisia, erilaisten harrastusten pariin. Lehdelle jäävät soittelemaan ne, jotka eivät ole kimppakulkijoita. Poikien joukossa, mutta ei massan täytteenä, kulkee poikia, joilla on omia ajatuksia elämästä ja yhteiskunnasta. Nämä pojat ovat usein suunnannäyttäjiä ja tulevaisuuden linjaajia, mutta eivät saa sanoilleen kaikupohjaa ikäluokastaan.

Emmehän toivo, että tulevan suomalaisen miehen pitää osata näytellä näytelmää, missä vuorosanoiksi on kirjoitettu: tässä kohdassa saat itkeä, mutta seuraavassa et, ja että fasettaminen on jokaisen rämäpään suosikkilaji. Elämää löytyy myös yksinäisiksi tuntevien poikien pään sisältä. Kokeilkaa vaikka päästä juttusille.