Valoa näkyvissä

Päivämme ovat sakeanaan pimeyttä. Ainoita valonpilkkuja olivat sunnuntaina saloissa liehuneet siniristiliput ja ne tuhannet ja taas tuhannet kynttilät ikkunoissa, pihoilla ja hautausmailla. Pari viikkoa vielä ja sitten varsinaiset jouluvalot kaatavat kaamoksen. Se näkyy ja tuntuu. Ja jos ei valoa löydy lähempää, kannattaa mennä vaikka vain töllistelemään Härkätorin puistoon. Upea valopuisto. Toinen valonähtävyys Raahessa on ehdottomasti Pekkatori iltaisin vanhoine lyhtypylväineen silloin kun lunta sataa hiljaa ja kevyesti. Hieno tunne sielläkin. Niin, että on tässä kaamoksessakin puolensa.

Ihmisellä on taipumus nähdä asiat positiivisesti. Ajatella, että kaikki puut ovat kuolleen näköisiä ja luonto valahtaneessa kunnossa. Silti tiedämme kevään tulevan kaiken kuolleen keskeltä. Vuosi toisensa jälkeen. Ei niitä suotta kaamoksen kaatajaisia vietetä.

Piipahtaessani viikonlopun tynkänä kotimaisemissa sain palautetta lautaskiistan jälkimainingeista. Eduskunta ei suinkaan tappele päntiönään lautasten määrästä, vaan loppuvuoden askaroimme talousarvion ja viimeisten lakiesitysten kimpussa. Vihantilaiset saivat rahoista osansa harkinnanvaraisena, ja kohta saamme päätökset ammatillisen koulutuksen lisäpaikkajaosta. Kunpa päättäjämme oivaltaisivat kokonaisuuden ja uskaltaisivat tehdä vielä päätökset ammatillisen koulutuksen suuntautumisvaihtoehdoksi. Liian monta kertaa on pakitettu ja taas kaasutettu. Ellei päätös synny omista käsistä, muut kätöset tulevat avuksi.

Toinen kommentteja kirvoittanut aihepiiri politiikan toimijoiden kesken on ollut kiista veroista. Pohjaksi on todettava se, että verotus on takuuvarmasti seuraavien vaalimittelöiden keskiössä. Ketkä maksavat ja missä suhteessa. Oma lukunsa on veroasteen suhteutus omaan kansaan ja muuhun eurooppaan. Näkökulma on sekin, millaisen viestin päättäjät antavat verotuksella. Kuritetaanko rikkaita vai leikataanko vähävaraisilta ? Uskon niin, että kaikki ne ihmiset, jotka oivaltavat, missä taloudessa mennään, ovat valmiita osallistumaan talkoisiin omalla tavallaan ja varojensa mukaan. Se, mistä ei tosiaankaan pidä ensimmäisenä leikata, ovat lapsiin ja nuoriin kohdennetut toimet. Ne sisältävät koulutusta, etuuksia sekä lasten ja nuorten elämää tukevia yhteiskunnan toimia. Nämä varat oikein käytettyinä soljuvat tulevaisuuden laariin, mutta velvoittavat myös nuorisoa toimimaan näitten tukien viitoittamaa tietä. Yhteiskunnan tuet eivät ole tarkoitetut palkaksi, vaan hätäavuksi elämän kriisitilanteissa. Näin on asia myös sosiaalietuuksissa pakolaisille ja turvapaikan hakijoille. Asunto ja ruoka ovat niitä, joita turvapaikkaa hakevat ensisijaisesti tarvitsevat. Niitä ei ole heillä lähtömaassaan ja sen vuoksi kaiketi he juuri muihin maihin hakeutuvat.

Ennen vuodenvaihdetta on viimeinen kolumnivuoroni. Kiitän vuoden aikana saamastani palautteesta ja toivon kaikille lukijoilleni rauhaisaa joulun odotusta.