Teemmekö lainvalmistelutyötä vähemmistöjen ehdoilla?

Suomenmaa 15.6.2009

Joudumme kansanedustajina avaamaan lainsäädäntötyön lähtökohtia usein kansalaisille. Aina eivät lainvalmistelijoiden ja lainsäätäjien tiet käy yksiin. Aselain valmistelun yhteydessä on saanut olla "tulta päin" tuoreeltaan. Lähipiirissäni metsästetään ja harrastetaan ampuma-aseurheilua kohtalaisen paljon kuten kaikkialla Pohjois-Suomessa. Siksikin on paikallaan uhrata muutamia ajatuksia ja näkemyksiä aiheelle.

Koen ymmärtäväni metsästyksestä harrastuksena jonkin verran, vaikken itse hirveen osuisikaan. Tunnustan kokeilleeni jopa haulikolla ampumista.  Asenteeseen vaikuttaa se, kuinka läheltä harrastusta seuraa tai millainen suhtautuminen lainvalmistelijalla on ylipäätään ekosysteemin tasapainotilan säilyttämiseen luonnossa. Aselain valmistelijoilla on myös aina oma henkilökohtainen kantansa asioihin. Monesti traagisten tapahtumien jälkeen hätäisellä lainsäädännöllä yritetään rauhoitella yhteiskunnassa korkeina käyviä pärskeitä.

Aselain päälinjan on mielestäni oltava siinä, että lailla turvataan edelleen terve aseharrastuneisuus sekä aseiden myynti ja säilytys asianmukaisine lupamenettelyineen. Metsästysseurasidonnaisuudessa onkin jo eroja ympäri maata erilaisten käytäntöjen vuoksi. Se on oman juttunsa väärti.

Kuinka laajoja joukkoja sitten uudistetulla aselailla rokotetaan? Tulituksen kohteena ovat ensisijaisesti alan harrastajat ja asekauppiaat. Asekauppa on pysähtynyt jo ajat sitten. Lääkärit eivät uskalla kirjoittaa todistuksia. Lupia ei myönnetä luukuilla. Ampumisharrastajatkin katselevat toisiansa luisuun. Metsästyslupia hamuavat nuoret alkavat tähyillä sisäilmaharrastusten pariin. Tätäkö on kannustus nuorison liikkeelle saamiseksi?

Kukaan suomalainen ei tarvitse taskuaseita määrättömästi. Aseluvansaannin käytännöissäkin on tarkistamista. Myöntäjän on oltava tietoinen aseluvan haltijan suuntautuneisuudesta. Ennen muuta on muistettava, ettei syyttömiä harrastajia kentältä poistamalla saavuteta mitään. Ampumavälikohtausten aiheuttajat hankkivat aseensa tai tekovälineensä tavalla tai toisella laittomasti.

Humalahakuisuus ja terveydentilan tarkkailu ennaltaehkäisevässä mielessä ovat aihepiirejä, joihin tulisi enemmän kiinnittää huomiota kaikkialla. Näin säästyisimme monilta vaurioilta perheissä, liikenteessä ja yleensä yhteiskunnassa. Aseet tai niiden määrällinen joukko ei siis ole pääasiallinen syy kaikkiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Alan harrastaja saattaa omistaa asekokoelman. Häntäkö on rangaistava ensin?

Vertailupohjana on hyvä käyttää vaikkapa autoa. Vaikka ihmisellä olisi kymmenen autoa, niillä ei tehdä tuhoja, ellei auton käyttöön yhdistetä autoilijasta johtuvia vääristäviä tekijöitä. Tuntuu vain siltä, että tänä päivänä esimerkiksi juopuneen kansalaisen toilailu on sallitumpaa kuin selväpäisen tahaton toiminta käyttipä juopunut jotakin välinettä tai ei.

Syyt, mitkä johtavat väkivaltaiseen käyttäytymiseen, eivät löydy metsästystulilta, ampumaradoilta ja reserviläisharrastusten parista. Eivät myöskään asevelvollisuuden suorittamisen ajoilta. Yhteistä kaikille edellä luetelluille on kylläkin se, että näiden harrastusten pariin hakeutuvat nuoret ovat poissa pahanteosta, hallitsevat aseensa kannon ja ovat saaneet aseenkantolupansa ja metsästyskorttinsa lain mukaisesti. Ja siksikö juuri heitä pitää uudella lainsäädännöllä rokottaa?

Uskommeko todella, että uusi aselaki poistaa tai vähentää väkivaltaisuutta?