Susanna oli enemmänKeskusta -blogi 31.5.2009 "Meri huokaa rantakiviin. Veden yllä linnun lento aamuaurinkoon. On muuton aika." Emme kukaan osanneet odottaa kauneimman kesän puhjetessa suruviestiä, joka kosketti meitä jokaista syvältä. Susanna on poissa.
Yhtäaikaa luonnon puhkeamisen kanssa kesään heräämme asioihin, mitkä muistuttavat Susannasta. Ympärillämme luonnossa on elämän voimaa, vihreyttä, raikasta tuulta ja enemmän valoa. Näitä kaikkia oli Susannassakin. Hän oli enemmän kuin työtoveri. Hän oli ystävä, tukija ja valonheittäjä - koko eduskuntaryhmällemme. Susanna ei rakentanut raja-aitoja. Hän rakensi siltoja.
Susannan elämän tärkeimmissä maisemissa, kotikonnuilla tehdään viimeisiä kylvötöitä tälle keväälle. Odotetaan kasvua, hyviä säitä ja kosteutta. Pohjanmaan laakeille jää Susannan kädenjälki - vuosikausiksi, monessa asiassa.
Kylvön, kasvun ja korjuun aika muistuttaa meitä myös ihmiselämästä, Susannan elämän mittaisesta, iloineen ja vastoinkäymisineen. Siitä päivästä, kun tuuli piiskaa ja sade ropisee, muistamme Sinut. Auringon hymyillessä - olet silloinkin mielessämme.
Saimme eduskuntaryhmässämme Susannasta enemmän kuin ystävän, mutta liian vähäksi aikaa.
Muistamme Susannan omaisia lämpimin ajatuksin.
Keskustan eduskuntaryhmän psta, Inkeri Kerola |