Me kaikki - yhdessä!

Suomenmaa 2.3.2009

Suomalainen on siinä mielessä outo ilmestys, että vapaaehtoinen päätös asiasta kuin asiasta on mukiinmenevä, mutta autappa, kun sama päätös tulee lakina tai muuten vain määrättynä, se maistuu myrkyltä. Näin kävi eläkkeiden nostamisesityksellekin.

Useimmat nauttivat ansaituista eläkepäivistään. Moni eläkkeelle jäänyt haikailee kuitenkin takaisin töihin. Monet tekevät keikkatyötä eläkevuosiensa piristeeksi. Mutta liian monet suomalaiset uupuvat työssään ennen "virallista" eläkeikää. Nuorisosta yhä useampi uupuu koulunkäynnistä. Mikä neuvoksi?

Hallitus on politiikkariihessään tarttunut tulevaisuuden kannalta oleelliseen kysymykseen. Kyseessä ovat työnteon lisäämiseen tähtäävät toimet sekä nuorten että iäkkäämpien ihmisten elämänkaarella. Ilman taantumaakin olemme tilanteessa, missä työssä oleva väestö vähenee liian hurjaa vauhtia samalla  kun eläke-, hoiva- ja terveydenhuollon menot kasvavat.

Työeläkkeiden alarajan nostaminen vaiheittain 65 vuoteen on kummunnut epäluottamusta eri ammattijärjestöiltä. Järjestöjen pitäisi olla vähäväkisten puolella, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt se tosiseikka, että kansaneläkkeen alaraja on ollut tähänkin asti 65 vuotta. Työeläkkeen ikärajan nostolla eri työhistorian omaavat ihmiset tulevat eläkkeelle jäämisen suhteen tasa-arvoisempaan asemaan.

Kenellä on kanttia väittää, ettei esimerkiksi kotona hoitotyötä tehnyt henkilö, kansaneläkkeeseen oikeutettuna, olisi yhtä oikeutettu samaan eläkeikään kuin kodin ulkopuolella ikänsä työskennellyt?
Kansaneläkejärjestelmässä vanhuuseläkkeen ikäraja on siis 65 vuotta. Varhennetun vanhuuseläkkeen voi saada 62-vuotiaana.

Ainakin tätä nykyä odotettavissa oleva elinikä suomalaisilla nousee kaksi vuotta aina kymmenessä vuodessa. Miksi siis työkuntoisten olisi syytä jäädä pois työelämästä ? Katselin eläketilastoja ja tein havainnon, että vaikka eläkkeensaajien määrä on noussut viimeiset 15 vuotta, työkyvyttömyyseläkkeensaajien määrä on koko ajan laskenut. Tästä voi tehdä johtopäätöksen, että eläköityvien kunto ja terveys on koko ajan parantunut.

Suurin syy työkyvyttömyyden aiheuttajana kaikissa ikäryhmissä on mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt. Yli 55-vuotiaiden joukossa tuki- ja liikuntaelinten sairaudet tosin tulevat hyvänä kakkosena.  

Työelämän on muututtava ihmisyyttä uudella tavalla arvostavaksi. Työntekijät eivät ole raaka-ainetta siinä missä puu ja rauta. Jokainen työntekijä on yksilö omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Työnantajallekin parempaa tulosta tuottaa työntekijä, joka tekee työtään kannustettuna ja omalla vahvuusalueellaan. Työpaikkojen ilmapiiri ratkaisee suuren osan jaksamisesta. Oikeutettua on myös pohtia sitä, miten erilaisia työpaikkoja meillä on vuorotöineen, fyysisine rajoittimineen tai henkisen painolastin kuormittavuuden kannalta katsottuna.

Ikääntyvän työntekijän kokemus on työnantajalle arvokasta. Jos fyysinen työkyky ei riitä aiemman tehtävän hoitamisessa, kannattaa työpaikalla järjestää kuntoutusta, fyysisesti kevyempiä tai erilaista rasitusta vaativia tehtäviä.

Monien yritysten hallituksiin valitaan työelämänsä lopettaneiden joukosta asiantuntijoita. Mikä johtopäätös tästä tulisi tehdä? Tunnen erään liikkeenharjoittajan, joka kahdeksankymppisenä on täysissä ruumiin ja sielun voimissa omassa liikkeessään pitäen kaikki langat käsissään.

Meillä on jokaisella toisenlaisiakin esimerkkejä lähipiiristämme. Oma isäni kuoli alle kuusikymppisenä ja äitini työkyky riitti nippa nappa kansaneläkeikään. Sairaus peittosi molemmissa tapauksissa työkyvyn.

Yksi hallituksen politiikkaohjelmista on Terveyden edistämisen politiikkaohjelma. Terveyttä edistetään pääasiassa muilla keinoin kuin terveyspalveluissa. Yksi esiin nostetuista kohteista ovat työpaikat. Ohjelmajohtaja Maija Perho totesi viikko sitten, että työpaikoilla tulee tukea työntekijöiden pyrkimyksiä kohti terveitä elintapoja - vähemmän liikakiloja, enemmän liikuntaa, terveellisempää ruokaa, limsa- ja karkkiautomaatit boikottiin, tupakat roskikseen ja alkoholinkäyttö kuriin.

Työhyvinvointiin satsaaminen tulee nähdä investointina. Sen kokonaistuotoksi on laskettu 10-30 % kolmessa vuodessa sairastamisen vähentyessä, tuottavuuden kasvaessa ja elämänlaadun kohentuessa. Hyvinvointiin sijoittamisessa voittavat kaikki osapuolet - sinä ja minä ja koko kotimaamme.