Annan päivän aamu

Raahen seutu  9.12.2008

Onnea kaikille Annoille ja nimen johdannaisille! Annan päivällä on tänä vuonna toisenlainen kaiku verrattuna viime vuoden vastaavaan. Nyt ei juhlita antamisella vaan ottamisella. Ihmiset Suomessa ja kaikkialla muuallakin maailmassa joutuvat tyytymään vähempään, tai oikeammin normaalimpaan elämään. Vauhtisokeus on ollut tyypillistä viime vuosille. Monien on vaikea ymmärtää, ettei hurja vauhti ollutkaan ikuista.

Olen ollut mukana viime viikkojen rahatalouden ongelmia käsittelevissä kokouksissa viikottain - sekä maakunnan että valtakunnan tasolla. Monien asiantuntijoiden mielestä elämme samantyyppisten tähtien alla -30 -luvun talousuutisten kanssa. Yhtäläisyyttä ei niinkään nähdä 1990 -lukuun. Erona on se, että kolmikymmenluvun valtioiden toimet olivat tyystin retuperällä. Valtiot eivät kyenneet tai osanneet reagoida ajoissa auttaakseen yritysten selviämistä.

Nyt on pyritty korjaamaan juuri näitä virheitä. Pankeille annetaan selkänojaa, samoin yrityksille. Etenkin vientiyrityksille, mitkä muuten ovat ovat tehneet 45 %:n osuuden Suomen BKT:sta vuonna 2008. Ne tahot, jotka huutavat, kuinka valtio syytää rahaa pankeille ja yrityksille, pitäisi ottaa selvää, mistä huutavat. Jos ei valtio tekisi mitään, ei ennakoisi, ei tukisi, olisi soma nähdä, miten suut pistettäisiin.

Suurin ongelma on siinä, että jos nyt jo tehdyt toimenpiteet eivät vaikuta, raha ja tuotteet eivät liikukaan, mitä konsteja sitten on jäljellä. Niitä ei ole joka tapauksessa liikaa. Siksi valtion, mutta myös meidän kansalaisten on osaltamme huolehdittava sen kuuluisan syöttöveden juoksutuksesta. Olemme olleet suomalaisina yhteisissä talkoissa ennenkin, ja nostaneet maamme. Siksi en jaksa uskoa, ettemme nyt selviäisi alueemme ongelmista.

Miten valtio sitten tukee omaa teollisuuttamme täällä Raahessa. Samoista varoista, joita suunnataan vientiyritysten ja pankkien tukemiseen, tuemme teollisuutta täälläkin. Asiaa ei ratkaista rakennetuilla tai suoralla rahalla, vaan sillä, että saamme tuotteita kohtuuhinnalla kaupaksi. Ongelma on vain siinä, että jos tavaran ostajakandidaateille ei ole rakennettu samanlaista turvaverkkoa kuin meillä Suomessa, mistä saamme rahat valmiista tuotteistamme?

Nyt tarvitaan malttia ja viisautta. Rannalta on hyvä huudella, kun merellä on hätä. Ei kenelläkään tämän päivän johtajista, päättäjistä tai ekonomisteista ole näppituntumaa tällaiseen aikaan, mitä elämme. Kaikkien on opeteltava kantapään kautta. Meidän jälkeemme tulevat näkevät jälkiviisaina, miten olisi pitänyt tehdä.