Eduskuntaryhmän kuntaterveisetSuomalainen suunta 3/2008 Juuri nyt valmistaudumme 415 kunnassa kuntavaaleihin. Eduskuntaryhmämme 51 kansanedustajaa on mukana tässä työssä. Vuonna 1907, Suomelle tärkeänä vuonna, maalaisliitto sai 9 kansanedustajaa. Kuntia oli tuolloin 516 kpl. Olemme siis rakentaneet Suomea yhdessä, pitkäjänteisesti.
Kunnallisvaalit ovat koko Keskustaväen yhteinen ponnistus, olleet sitä kautta historian. Yleisen vaali-innostuksen sytyttäminen ja tartuttaminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävämme.
Ihmiset ratkaisevat nämä kunnallisvaalit. Kukaan ei saa heittäytyä toimettomaksi tai syrjään tästä lähiympäristöämme koskevasta päätöksenteosta, jolla ratkaistaan meille tärkeimpien lähipalveluiden taso ja saatavuus. Viimeisissä eduskuntavaaleissa äänestyspäivinä Keskustan kannatusalueilla nukuttiin sikeästi ja pitkään. Vaalit voitettiin lopulta vain yhden kansanedustajan mitalla. Ajattele, yhden kansanedustajan mitalla! Nyt jokaisen keskustalaisen on kerrattava historiansa ja tehtävä se myös naapurille. Kilautetaan kaverillekin. Äänioikeuden käyttäminen on nyt enemmän kuin tarpeellista.
Yhteisiä asioita kaikelle keskustalaiselle politiikalle ovat yhteisvastuullisuus eli kaikista kansalaisista huolen pitäminen sekä kansalaisten oman toiminnan arvostaminen ja aktivointi. Kaikkien päättäjien velvollisuutena on toimia myös sellaisten ihmisten äänitorvena, jotka eivät sairauden tai muun vaikean elämäntilanteen vuoksi pysty pitämään ääntä epäoikeudenmukaisiksi kokemistaan asioista. Keskusta ei halua tukea sellaista hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa yksilön omaa vastuuta elämästään ei ole. Siksi emme kannata täysin maksuttomia palveluita. Juuri siksi emme anna muiden käyttää ääntämme. Käytämme sen itse - omavastuun suhteessa.
Politiikka on tavallisten ihmisten toimintaa. Kukaan toimija politiikassakaan ei ole täydellinen. Kannattaa toimia yhdessä toisten kanssa, ja pyrkiä keskustelemalla määrittämään ja saavuttamaan yhteiset tavoitteet. Ottakaamme siis keskustalaisina rohkeasti kantaa omien arvojemme pohjalta. Yritetään yhdessä muuttaa tätä yhteiskuntaa entistä inhimillisemmäksi, sekä maalla että kaupungeissa. Se on yksi tärkeä osa keskustalaisuutta.
Hyvät ideat ovat kuin sieniä. Sieltä, mistä löydät yhden, kasvaa yleensä useampia. Kunnallisvaaleissa etsitään ideanikkareita ja välineitä ideoiden toteuttamiseen. Kukin kunta on yksilönsä. Kuntapäätöksiä ei voi tehdä kopioimalla. Mikään kunta ei myöskään tarvitse naapurikuntansa kaltaisia päättäjiä.
Aivan kuten eduskuntaryhmämme koostuu maan eri osista tulevista jäsenistä, samoin kuhunkin kuntaan tarvitaan koko kuntaa kattava joukko valtuutettuja - miehiä ja naisia, vanhoja ja varsoja. Vain siten päätöksistä syntyy keskustalaista jälkeä, lähellä kotia. Lähellä meitä.
Huolehdi, ettet sinä ole historiamme äänestyslipun kirjoittamaton lehti! |